Tankoillen

keho kuntoon

Ilmoittaudu kurssille

Pieksämäen TankoStudio

Pieksämäen TankoStudio on syyskuussa 2015 avautuva tankotanssisali, joka sijaitsee keskustan tuntumassa. Toimimme samoissa tiloissa CrossFit Pieksämäen kanssa osoitteessa Hallipussi 1, 76100 Pieksämäki.

Ilmoittaudu kurssille

Mitä on tankotanssi?

Tankotanssi on ympäri maailmaa tunnettu voimistelulaji, joka kehittää ensisijaisesti voimaa, notkeutta sekä koordinaatiota. Lajin juuret ulottuvat jopa 1920- luvulle, jolloin pääasiassa lajia harjoittivat miehet ja jolloin samankaltaisia temppuja tehtiin mm. sirkusesityksissä telttatolpissa. Vuosien varrella laji on edennyt sirkustaiteesta aina stripteasen sekä burleskin
tavaramerkiksi, mutta nykyään sitä pidetään kuitenkin kansainvälisesti erittäin vaativana voimistelulajina.

Tankotanssi vaatii useita fyysisiä ominaisuuksia, kärsivällisyyttä ja hieman rohkeuttakin. Kaikki nämä ominaisuudet kehittyvät harjoittelun edetessä, joten lajin harrastamisen voi aloittaa kuka vaan ja temppuja harjoitellaan oman kehityksen tahtiin.
Lajiharjoittelun alkuvaiheessa on suotavaa pitää yllä lihasvoimaa sekä liikkuvuutta oheisharjoitteilla, joita tehdään myös yhdessä tunneilla.

Alkeiskurssin tunnit muodostuvat erilaisten pyörähdysten, sekä staattisten pitojen harjoittelusta.

Lajin aloittaminen

Lajia harjoitellaan eri tasoissa ja alkeiskurssilla tehdään tason 1 liikkeitä. Alkeiskurssin jälkeen vaikeustaso nousee kehittymisen edetessä. Tasolta yksi siirrytään aina tasolle kolme saakka vaativampiin yhdistelmäliikkeisiin, sekä sarjoihin.

Alkeiskurssin jälkeen tankoilua jatketaan avoimilla ja ohjatuilla kakkos- sekä kolmoistason tunneilla.

Alkeiskurssilla tunteja on kerran viikossa, jotta iho tottuu kitkaan. Alkeiskurssin jälkeen treenikertoja voidaan lisätä, kun lihakset ja iho ovat jo tottuneet tankoharjoitteluun.

Vaatetus

Paras vaatetus tankoiluun on lyhyet shortsit ja hihaton paita, sillä etenkin staattisia pitoja harjoitellessa kitka ihon ja tangon välillä on välttämätön.

clothes

Hinnasto

  • Alkeiskurssi 120 €
  • Jäsenyys 1kk 80 €
  • Jäsenyys 2kk 150 €
  • Jäsenyys 3kk 210 €
  • Jäsenyys 6kk 390 €
  • 10 kerran kortti 120€
  • Kertamaksu 15 €
  • Tilaustunti ryhmälle alkaen 150 € esimerkiksi polttarit, syntymäpäivät tms. sopimusten mukaan

Aikataulut / Kurssit

  • TASO 1 Alkeisryhmä 1 maanantaisin klo 16:30 – 17:30
  • TASO 1 Alkeisryhmä 2 maanantaisin klo 17:45 – 18:45
  • TASO 1 Alkeisryhmä 3 maanantaisin klo 19:00 – 20:00
  • NUORTEN TASO 1 Alkeisryhmä 1 13-16v. torstaisin klo 16:30 – 17:30
  • TASO 1 Alkeisryhmä 4 torstaisin klo 17:45 – 18:45
  • TASO 1 Alkeisryhmä 5 torstaisin klo 19:00 – 20:00
  • TASO 1 Alkeisryhmä 6 maanantaisin klo 19:00 – 20:00
  • TASO 1 Alkeisryhmä 7 maanantaisin klo 17:45 – 18:45
  • TASO 1 Alkeisryhmä 8 keskiviikkoisin klo 17:45 – 18:45
  • TASO 1 Alkeisryhmä 9 tiistaisin klo 19:00– 20:00
  • TASO 1 Alkeisryhmä 10 keskiviikkoisin klo 19:00– 20:00
  • TASO 1 Alkeisryhmä 11 keskiviikkoisin klo 20:00– 21:00
  • TASO 1 Alkeisryhmä 12 Viikonloppukurssi 15.-16.4. klo 10:00 – 14:00
  • TASO 1 Alkeisryhmä 13 tiistaisin klo 19:00 – 20:00
  • TASO 1 Lasten viikonloppukurssi lauantaina 4.11. klo 11:30-14:30
  • TILAUSTUNNIT RYHMÄLLE perjantaisin sekä viikonloppuisin sopimusten mukaan

Kursseille otetaan max 10 henkeä, mutta tilaustunneille otetaan myös isompia ryhmiä.

Ilmoittautuminen tapahtuu WodConnect järjestelmän kautta.

  • Haetaan kursseja